Vanhemmille

Lapsenne harrastaa monipuolista liikuntamuotoa seurassamme. Seuramme haluaa osaltaan olla mukana tukemassa ja ohjaamassa lapsenne kehitystä. Monipuolisen urheilun ohella korostamme toiminnassamme myös kasvatuksellisia asioita. Haluamme olla mukana kasvattamassa lapsestanne urheilullista ja terveen elämäntavan omaksuvaa yksilöä, jolla on hyvä itsetunto. Tämän haastavan tavoitteen haluamme osaltamme jakaa myös teidän ja koululaitoksen kanssa.

Harjoituksissamme pyrimme kasvatukseen liikunnan avulla:

Myönteisen ilmapiirin luomiseen. Haluamme, että lapset kokevat liikunnan iloisena asiana. Tarjoamme lapsillenne onnistumisen elämyksiä, jotka tukevat itsetunnon kehittymistä.

Tarjoamme lapsillenne mahdollisuuden osallistua monipuolisesti ryhmämme toimintaan – näin haluamme kehittää lapsenne omaa itsetuntoa.

Opetamme toisen huomioon ottamista ja toimimaan ryhmässä ja yksin.

Toivomme, että te vanhemmat omalta osaltanne tuette ja kannustatte lapsenne arvokasta harrastusta. Toivotamme teidät tervetulleiksi katsomaan painiharjoituksia ja osallistumaan seuramme toimintaan.

Toimintamme perustuu vapaaehtoiseen työhön ja rakkauteen lajia kohtaan. Toimintaamme rahoitamme suurelta osin seuramme keräämillä toimintamaksuilla sekä seuramme järjestämillä talkootöillä, joihin toivomme myös vanhempien osallistuvan aktiivisesti.

Peuharyhmä

Vaasan Voima-Veikkojen peuharyhmä on tarkoitettu 3-5-vuotiaille lapsille. Ryhmässä lapset liikkuvat yhdessä vanhemman kanssa, joten tämä ryhmä on mahtava tapa saada vanhemmankin liikuntaa. Ryhmässä harjoitellaan mm. ketteryyttä, tasapainoa ja hankitaan tietysti lisää voimia. Lapsille suunnatut leikinomaiset harjoitukset kehittävät myös lapsen ja vanhemman yhteistyötä. Treeneihin tarvitaan vain päälle liikuntaan sopivat vaatteet, jalkaan tossut tai lenkkarit ja oma juomapullo. Myös vanhemmalla tulee olla liikuntavaatteet. Ryhmä sopii niin tytöille kuin pojillekin. Voit ilmoittautua mukaan joko nettisivujen ilmoittautumislomakkeen kautta tai suoraan valmentajalle. Uusille painijoille on kaksi ilmaista kokeilukertaa.

Kausimaksu on 65€ / lukukausi sekä jäsenmaksu 30€ / koko vuodeksi. Sisarmaksu 50€ / lukukausi sekä jäsenmaksu 30€ / koko vuodeksi.

Ilmoittautuminen peuhapainiin:

https://www.suomisport.fi/events/d1b1eb85-088e-4e58-9bfe-361f805a19fa

Nassikkaryhmä

Nassikoissa painivat 5-7-vuotiaat lapset. Ryhmässä harjoitellaan ketteryyttä, liikkuvuutta, lihaskuntoa, nopeutta ja opetellaan painin perusliikkeitä. Treeneihin tarvitaan vain liikuntaan sopivat vaatteet, jalkaan tossut tai lenkkarit ja oma juomapullo. Ryhmä sopii niin tytöille kuin pojillekin. Voit ilmoittautua mukaan joko nettisivujen ilmoittautumislomakkeen kautta tai suoraan valmentajalle. Uusille painijoille on kaksi ilmaista kokeilukertaa.

Kausimaksu on 65€ / lukukausi sekä jäsenmaksu 30€ / koko vuodeksi. Sisarmaksu 50€ / lukukausi sekä jäsenmaksu 30€ / koko vuodeksi.

Ilmoittautuminen nassikkapainiin: https://www.suomisport.fi/events/96f5144f-b551-41a3-89b1-4b944b1294dd

Painikoulu

Painikoulu on tarkoitettu noin 7-12 vuotiaille pojille sekä tytöille. Ryhmässä harjoitellaan fyysisesti sekä motorisesti monipuolisia harjoitteita sekä painin perusteita. Tämä ryhmä sopii myös sellaisille joilla ei ole mitään aikaisempaa kokemusta painista. Tavoitteena on myös tutustua painikilpailuihin ja kokeneemmat painikoululaiset käyvätkin jo ikäkausikilpailuissa. Varustukseksi riittää t-paita, verkkarit,painitossut tai sisäpelikengät ja vesipullo. Voit ilmoittautua mukaan joko nettisivujen ilmoittautumislomakkeen kautta tai suoraan valmentajalle. Uusille painijoille on kaksi ilmaista kokeilukertaa.

Kausimaksu on 95€ / lukukausi sekä jäsenmaksu 30€ / koko vuodeksi. Sisarmaksu 75€ / lukukausi sekä jäsenmaksu 30€ / koko vuodeksi. Lisäksi ostettava Suomen painiliiton harrastaja- tai kilpailulisenssi: https://www.painiliitto.fi/suomen-painiliiton-lisenssijarjestelma/

Ilmoittautuminen painikouluun: https://www.suomisport.fi/events/38a0eda9-a19d-4546-86d8-32181a3de574

Tyttöryhmä

Tyttöryhmässä on noin 7-12 vuotiaita tyttöjä. Harjoitukset koostuvat moninaisista lihasvoima-, koordinaatio- ja kehonhallintaharjoitteista. Harjoituksissa keskitytään painin ja erityisesti vapaapainin perustekniikkaan ja harjoitukset sopivat hyvin myös niille joilla ei ole aikaisempaa kokemusta painista.

Varustukseksi riittää t-paita, verkkarit,painitossut tai sisäpelikengät ja vesipullo. Voit ilmoittautua mukaan joko nettisivujen ilmoittautumislomakkeen kautta tai suoraan valmentajalle. Uusille painijoille on kaksi ilmaista kokeilukertaa.

Kausimaksu on 95€ / lukukausi sekä jäsenmaksu 30€ / koko vuodeksi. Sisarmaksu 75€ / lukukausi sekä jäsenmaksu 30€ / koko vuodeksi. Lisäksi ostettava Suomen painiliiton harrastaja- tai kilpailulisenssi: https://www.painiliitto.fi/suomen-painiliiton-lisenssijarjestelma/

Ilmoittautuminen tyttöryhmään: https://www.suomisport.fi/events/e14aa91a-3930-46f0-bc50-72a2c0c60f89

Kehitysryhmä

Kehitysryhmässä on noin 10-14 vuotiaita poikia sekä tyttöjä. Harjoitukset koostuvat moninaisista lihasvoima-, koordinaatio- ja kehonhallintaharjoitteista. Harjoituksissa keskitytään jo syvemmin painin teknillisiin osa-alueisiin. Harjoittelu on suunnitelmallista ja ryhmä osallistuu tavoitteellisesti oman ikäluokkansa kilpailuihin kisakalenterin mukaan.

Kausimaksu on 165€ / lukukausi sekä jäsenmaksu 30€ / koko vuodeksi. Sisarmaksu 135€ / lukukausi sekä jäsenmaksu 30€ / koko vuodeksi. Lisäksi ostettava Suomen painiliiton harrastaja- tai kilpailulisenssi: https://www.painiliitto.fi/suomen-painiliiton-lisenssijarjestelma/

Ilmoittautuminen kehitysryhmään: https://www.suomisport.fi/events/e7e685db-b9da-4a45-8219-1881f9965813

Kilparyhmä

Kilparyhmäläiset osallistuvat aktiivisesti ikäluokkansa kilpailuihin ja tavoitteena on saavuttaa menestystä. Ryhmässä painivat yläkouluikäiset ja sitä vanhemmat. Kilparyhmäläiset harjoittelevat valmentajan laatiman harjoitteluohjelman mukaan.

Kausimaksu on 195€ / lukukausi sekä jäsenmaksu 30€ / koko vuodeksi. Sisarmaksu 165€ / lukukausi sekä jäsenmaksu 30€ / koko vuodeksi. Lisäksi ostettava Suomen painiliiton harrastaja- tai kilpailulisenssi: https://www.painiliitto.fi/suomen-painiliiton-lisenssijarjestelma/

Naisten kuntopaini

Uusi, naisille suunnattu ryhmä keskittyy kuntopainiin. Tule mukaan haastamaan itseäsi sunnuntaisin Teeriniemen painisalille klo: 12.30-14.00. Tarvitset mukaasi vain urheiluvaatteet ja juomapullon!
Lisätietoa: Serafia Mannila, 0451241566

Ensimmäiset harjoitukset su 17.11.-8.12.2024

Ilmoittautuminen naisten kuntopainiin: https://www.suomisport.fi/events/b1d14c48-34fb-4cbb-94f6-1328913592fe

Kuntopaini

Kuntopaini on aikuisille suunnattu ryhmä jossa treenataan yhdessä ja tavoitteena on itsensä kehittäminen. Kausimaksu on 125€ / lukukausi (sisältää seuran jäsenmaksun 30€ koko vuodeksi). Sisarmaksu 110€/lukukausi (sisältää seuran jäsenmaksun 30€ koko vuodeksi).

Ilmoittautuminen kuntopainiin: https://www.suomisport.fi/events/d58e60c3-a5bd-44f6-b424-13131ce0a32a